Kuuma, kuumempi, kuumis on keskustelu kilometreistä ja niiden korvauksista. Jonkun mielestä on oikein leikata tälläisestä kreikkalaistyyppisestä verovapaasta tulosta roimasti, väittääpä joku kilometrikorvauksilla rikastuvankin. Sitten taas kolikon kääntöpuolella on työntekijä ja hänen omistama auto, josta suurimman hyödyn saa kuitenkin työnantaja.
Esityksenä on pudottaa kaikkia koskeva korvaus 0,45 eurosta 0,43 euroon. Ja se on ihan fine. Putosihan se jo aiemmin 0,46 eurosta nykyiselleen, ja on joskus aiemmin oltu matalammissakin korvauksissa. Uusinta uutta on esitys siitä, että yli 15 000 kilometrin jälkeen korvaus putoaa 0,25 euroon. Koko muutoksella säästöjä tulisi Helsingin Sanomien mukaan 45-70 miljoonaa vuodessa. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä veistelee asiasta blogissaan hyvin: suunnitellut leikkaukset toteutuessaan syövät pohjaa yrittäjyydeltä. Mielestäni myös ahkeruudelta ja yritteliäisyydeltä, moni "myyntimies" kun on palkollisena isossa firmassa, jossa tavoitteet on kovat ja vain positiivinen tulos ratkaisee. Sipilä kirjoittaa myös uhkakuvasta, jossa korvausten laskiessa toimeliaisuus vähenee, ja näkyy heti muiden verotulojen putoamisena. Eli mikähän sitten on se lopullinen säästö? Erityisesti minua kismittää se, että suurimmat leikkaukset kohdistetaan niihin harvoihin, jotka joutuvat ajamaan paljon. Reilumpaa olisi pudottaa korvaus kaikilta suoraan 0,40 euroon, siellähän se on joskus ollutkin.
Pitää myös muistaa, että uudet autot ovat vähäpäästöisempiä ja kuluttavat vähemmän, ja näin ollen kilometrikorvauksetkin kantavat pidemmälle, niinkuin Helsingin Vihreiden puheenjohtaja Hannu Oskala ottaa asiaa esiin blogissaan. Asiat eivät aina ole yhtä mustavalkoisia. Taloussanomat kirjoittaa taannoisessa artikkelissaan: "Uusi auto on päästöiltään puhtaampi hankinta, mutta jokaisen auton valmistus rasittaa ympäristöä. Esimerkiksi hybridiautojen akku- ja sähkömoottoritekniikassa käytetään harvinaisia maametalleja, jotka ovat muuttumassa yhä harvinaisemmiksi sähköautoilun kasvaessa. Käytetty auto saastuttaa kulkiessaan enemmän. Silti sen ympäristöä rasittava kokonaisvaikutus laskee suhteellisesti aina siihen saakka, kunnes se on loppuun ajettu ja käyttöarvoltaan lopussa." Olen tässä itsekin kahden vaiheilla. Jatkaako 11-vuotiaalla vai hankkiako uusi. Tätä pohdintaa kävin jo aiemmassa kirjoituksessani, joten en enää palaa siihen.
Kaikki firmat eivät valitettavasti tarjoa työntekijöilleen työsuhdeautoa. Työnkuva voi kuitenkin vaatia autolla ajamista ympäri Suomen, päivittäin, paljon. Ei työntekijän kannata ostaa uutta, kallista mutta vähän kuluttavaa autoa jos autoa eniten käytetään työnteossa eikä niinkään vapaa-ajalla, jolloin työnantaja saa kalliista autosta suurimman hyödyn ja on myös ns. syyllinen auton kulumiseen ja arvon alenemiseen, niinkuin Taloussanomissa asiaa kommentoidaan.
Katsellessani verohallinnon tilastoja (ennakkotiedot) vuodelta 2011, ihmetyttää
se, ettei kukaan ole takertunut vielä verovapaisiin
päivärahatuloihin. Jos Oskala kirjoitti blogissaan, ettei
veronmaksajien tarvitse maksaa kenenkään Mersulla päristelyä, niin ei kyllä
mielestäni kenenkään hanhenmaksapallerolounaitakaan. Osapäiväraha on nyt 16
euroa. Kyllä 6-10 tunnin työpäivän pärjää yhdellä ruokailullakin, jos on syönyt
hyvän aamiaisen lähtiessään ja syö jälleen kotiin palatessaan. Ja missä
ihmeessä esimerkiksi lounaan hinta on 16 euroa? Ei toiselle paikkakunnalle matkustaminen tarkoita sitä,
että lounaspaikaksi on valittava gourmet-ravintola. Ja onhan
toimistotyössäkin ihmisillä 8 tunnin päivän aikana vain yksi ruokatauko, ja
työpaikan ja kodin väliset matka-ajat voivat hyvinkin venyttää päivän pituuden
jopa 10 tuntiin. Onko se sitten tasa-arvoa, että se kenen tehtäväksi tuli
matkustaa naapuripitäjään päiväksi saa 16 euroa ylimääräistä verrattuna siihen,
kenen piti jäädä toimistolle tietokonetta naputtamaan? Taitaisi osua
päivärahoihin puuttuminen liian monen päättäjänkin nilkkaan, joten annetaan
tämän verovapaan tulon olla rauhassa ja otetaan mieluummin niiltä muilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti