Puoluekirjan vaikutukset työnhaussa

Näin työnhakijana huomaa netin olevan täynnä sopivia paikkoja, joihin oman osaamisen puolesta olisi pätevä, mutta jonkin henkilökohtaisen ominaisuuden tai valinnan vuoksi ei kuitenkaan ole sopiva. Esimerkiksi monien puolueiden nuorten puoli hakee jatkuvasti sihteereitä, tiedottajia tai muita vastaavia. Avoinna on paikkoja, joihin oma kokemukseni ja kiinnostuksenikin kohdistuu. Nimenomaan sitä työtä ajatellen. Mutta minkäs teet, jos taskussa on väärän puolueen kirjanen.


Hauskaa on se, että itse olisin valmis hyppäämään eri aatteita kannattavan puolueen tai muun tahon leipiin koska vain, jos työtehtävät ovat mieluisia. Rajansa tietty siinäkin kaikella, että sellaiseen leiriin, jonka aatteet saavat minut lähinnä voimaan pahoin, en koskaan lähtisi. Erimielisyys ei kuitenkaan minusta olisi este hyvän työn tekemiselle. Omasta puolestani. Toki työnantajapuoli tälläisessä aatteellisuusmaailmassa on varmasti peloissaan tai vähintäänkin arka ottamaan työhön eri aatteita kannattavan henkilön. Täysin ymmärrettävää. Millaista tiedotetta sitä julkisuuteen pukkaisikaan Kokoomuslainen työntekijä Vasemmistolaisessa järjestössä. Tai Vihreä PerusSuomalaisissa ja päinvastoin. Itse näkisin, että mikäli henkilö on tehtävän vastaanottanut, toimii hän myös työpaikan sääntöjen, ohjeiden ja tapojen mukaisesti. Ei kai Siwan kassalla savukkeita myyvän henkilönkään tarvitse itse tupakoida. Mutta maailmaan kun mahtuu tätä nykyä ties minkälaista vipeltäjää, olisi riski kuitenkin varsin suuri työnantajan näkökulmasta, ainakin aatteita edustavissa tahoissa.


Ajatellaanpa asiaa kuitenkin hetki muussa yhteydessä. Voisiko Suomen Kennelliitto palkata tiedottajakseen kissaihmisen? Eikö kissaihminen voisi kirjoituksissaan suoltaa koiramaailmalle liiaksi kissa-aiheisia mielipiteitään? Tai voisiko K-marketin kassalle palkata henkilön, jolla Plussa-kortin sijaan lompakosta löytyykin S-etukortti? Miten tuo henkilö työnantajan mielestä voisi vilpittömästi suositella Plussa-korttia muille, jos henkilön mielestä S-etujärjestelmä on selvästi parempi ja kannattavampi? Ja onko seurakunnalle hallintoon papereita pyörittämään hakeutuvan työnhakijan kuuluttava kirkkoon, vai katsotaanko kirkkoon kuulumattoman palkkaamatta jättämisen olevan uskontoon liittyvää syrjintää? Niin. Näitä asioita tuskin suoraan kysytään (tai no kirkosta en tiedä), tai tuskin niille annetaan niin paljon painoarvoa, että vaikuttaisivat muuten pätevän henkilön valintaan. Ja onko edes oikein kysyä tälläisiä henkilökohtaisia asioita? Niinkuin ei naisilta saa työhaastattelussa kysyä ovatko he mahdollisesti raskaana, koska sen ei saa antaa vaikuttaa valintaan.


Takaisin puoluekirjaan. Eipä paljon tarvitse internetin suurta ja sokkeloista viidakkoa selata, kun löytää miljoonia kirjoituksia siitä, miten joihinkin tehtäviin, virkoihin ja toimiin pääsevät yleensä ns. oikean puoluekirjan omaavat henkilöt. Puolueiden kohdalla se nyt on vielä jokseenkin ymmärrettävää, mutta voisiko muiden työtehtävien osalta kieltää puoluekirjan kysymisen haastattelussa niinkuin tuon edellä mainitun raskausasian? Vai onko jollakulla joku pätevä syy sille, miksi iän, sukupuolen, sukujuurten tai muun vastaavan syrjimisen lisäksi ei myös puoluesyrjintää voisi paheksua ja kieltää valintaan vaikuttavana seikkana?

AKT ja "ainut vaihtoehto"

Viime aikojen yksi suurimpia uutisia on ollut AKT. Liiton hallitus erotti viestintäpäällikkönsä luottamuspulan vuoksi. Viestintäpäällikön kerrottiin toistuvasti hyökänneen liittoa ja sen puheenjohtajan toimintaa vastaan vahingoittaen näin liiton julkisuuskuvaa (kuva allekirjoittaneelle liitosta on syntynyt vasta tämän jupakan myötä, että onnea heille). Mediassa hallituksen varapuheenjohtaja kertoi tilanteen olevan valitettava, mutta vaihtoehtona ainut. Jos kyseisen hallituksen mielestä ei tosiaan ollut muuta vaihtoehtoa niin miksi ihmeessä saamme nyt lukea lehdistä viestintäpäällikön palaavan töihin? Mediamylläkän vuoksi varmasti myös puheenjohtaja hyllytettiin. pelastetaan julkisuuskuvasta se mikä pelastettavissa on...


Minua tässä lähinnä ihmetyttää kaksi asiaa. Ensimmäisenä AKT:n hallitus. Kuinka moni muu kyseisen hallituksen päätöksistä on ollut "vaihtoehdoiltaan ainut"? Onko hallituksen jäsenillä pokkaa seistä päätöstensä takana jatkossakaan, vaikka niistä keskusteltaisiin julkisesti? Ja toiseksi, miten ihmeessä viestintäpäällikkö palaa töihinsä iloisin mielin? Eikö häntä kohtaan osoitettu luottamuspula vaivaa lainkaan? Tai eikö hänelle ole potkujen ja kaiken syyttelyn jälkeen syntynyt luottamuspulaa työnantajaansa kohtaan? Ja oikeastaan vielä kolmantena seikkana, miten ihmeessä tämän kaiken jälkeen voisi työrauha palata?


Toisaalta, oliko tässä kyse kokonaisuudessaan hieman suuremmasta mediatempauksesta? En nimittäin ole nähnyt oletettavasti hetkeksi auenneen viestintäpäällikön tehtävän rekryilmoitusta missään, vaikka viestintäalan työpaikkoja aktiivisesti seuraankin. Luulisi, että noinkin isolla ja merkittävällä taholla olisi ollut kiire saada uusi henkilö viestintätehtäviin... Onhan heillä toki viestintävaliokunta ja varmasti hetkellisesti viestintäasioita voi hoitaa vaikkapa liittosihteeri. Jollain tapaa kuitenkin toivoisin, että kaikilla muilla organisaation toimihenkilöillä olisi niin paljon hommia omalla sektorillaankin, että niinkin merkittävän roolin kuin viestintäpäällikön tehtäviin olisi välittömästi edes avattu rekrytointi. 20 päivää on aika pitkä aika (ilmoitus irtisanomisesta 2.3. ja päätös paluusta töihin 22.3.) kohun keskellä ilman viestintäpäällikköä. Eihän tuossa ajassa tokikaan olisi uutta henkilöä tehtävään rekrytoitu, mutta luulisi rekrytoinnin edes auenneen.


Oli miten oli, ihme juttu.

YO-kokeet tietokonein?

YLE uutisoi tänään, että tietokoneiden tulo ylioppilaskirjoituksiin vie neljästä viiteen vuotta. Ensin ajattelin, että jo nyt on kumma, tietokoneet ovat kuitenkin aivan varmasti jokaisen lukioikäisenkin päivittäinen kaveri, mutta että  opetusmaailma ei kuitenkaan saa nostettua testejään tälle aikakaudelle. Ihme juttu. Veisi varmasti vähemmän aikaakin koko yo-kokeet, kun saisi naputtaa koneella, eikä tarvitsisi setviä kuluneiksi kumitettuja ja suttasia konseptipapereita järjestykseen, merkitä myöhemmin mieleen juolahtaneet lisäykset tähtimerkein tai muulla tavoin osoittamaan, että jatkoa löytyy jostain seitsemännen sivun alareunasta. Näin sai ainakin tehdä silloin, kun minä huhkin kuusituntisissa kokeissa muistamatta popsia eväitäni. Ja voi pojat miten kauan siitä onkaan... Eikä kokeita silti vieläkään tehdä nykyaikaisin menetelmin.


Mutta on siinä puolensakin, että yo-kokeissa rustataan vastauksia kynällä paperiin. Samoin kuin kielitieteilijät pelkäävät suomen kielen sanaston harvenevan englannista tulevien käyttösanojen yleistyessä, on mielestäni syytä pelätä myös kirjoitustaidon katoamista. Kaikista ei vaan voi tulla lääkäreitä. Kummityttöni tarhaikäinen isovelikin selaa iPhonea sujuvammin kuin kirjoittaa oman nimensä. Ja joo tiedetään, koulussahan kirjoittamaan vasta opitaan, että ihan ok, mutta missä iässä sitten kuuluu oppia tietotekniikan käyttö? Koulussa on varmasti nykyään jo ala-asteelta lähtien atk-tunteja, mutta veikkaan että kovin moni ei sinne mennessään käytä tietokonetta ensimmäistä kertaa. Ja ihan hyvä, että oppivat tietokoneet jo nuorena. Työssä kuin työssä nykyään sitä taitoa varmasti tarvitaan. Mutta takaisin kynän käyttöön. Sehän vaatii tietynlaista motoriikan hallintaa ja tarkkuutta, että osaa kirjoittaa, vähän niinkuin piirtäminen. Ei siis voi olla kuin hyväksi kirjoittaa ihan kynälläkin. Ja jos nyky-Suomessa käydään jatkuvaa keskustelua toisen kotimaisen eli ruotsin säilyttämisestä kulttuurissamme, tulisi mielestäni käydä keskustelua myös käsinkirjoittamisen säilymisestä. Siksi olenkin sitä mieltä, että yo-kokeissa on opitun tiedon lisäksi ihan hyvä testata myös käsinkirjoitustaitoa. Että jos tietokoneisiin siirrytään, niin ainakin äidinkielen koe olisi syytä säilyttää käsinkirjoittamisen muodossa.

Pätevänä pätevyyttä arvioimaan

Tänään sosiaalisessa mediassa on levinnyt Iltasanomat.fi -sivujen julkaisema artikkeli siitä, miten demokratian ongelmana on ihmisten älyn puute. Siinä viitataan erään yhdysvaltalaisen yliopiston tekemään tutkimukseen, jonka mukaan "epäpätevät" ihmiset eivät osaa arvioida oikein muidenkaan ihmisten pätevyyttä. On siis vaikeaa ymmärtää viisaita ideoita ja ajatuksia, tai hyväksyä niitä. Tulos: demokratia ei valitse parhaimpia henkilöitä valtaan.


Itse kyseenalaistan tutkimusta. Ensinnäkin, onko pätevyys yhtä kuin älykkyys? Tuskinpa vain. Lähinnä nyt puhutaankin pätevyyksistä. Jotta osaisin äänestää pätevää henkilöä, minun tulisi olla lähes yhtä pätevä kuin hänkin on. Mutta onko kyseinen ehdokas taas yhtä pätevä kanssani jossain toisessa asiassa. Kumpi silloin onkaan pätevämpi, ja kummanko ehdolle kannattaisikaan asettua? Ei kukaan voi olla pätevä kaikessa. Ei edes ehdokkaat. Tietämällä asioista yleisellä tasolla, hieman historiasta, asioiden vaikutuksista muualle voi jo aika helposti päätellä kuka ehdokkaista pätevyyksillään tehtävään parhaiten sopisi.


Haasteena on aika. Jos tänään painitaan talousasioiden parissa, voi vuoden kahden päästä työn alla olla joku täysin muunlainen tapaus. Politiikassa valitut henkilöt ovat mukana ainakin 4 vuotta. Mitä hyötyä on siis talouskriisin aikaan valituista talousexperteistä silloin, kun taloushuolet on voitettu ja tilalla on muut huolet? No ainakin se, ettei uudestaan ajauduta kriisiin, mutta riittääkö se pätevyys sitten muuhun? Valitaanko valtaan silloin pätevimpiä henkilöitä, jos peilataan heidän ominaisuuksia ja tietämystä juuri sen hetken ajankohtaisena velloviin asioihin? Olisiko äänestäjä älykkäin silloin, kun osaa ennustaa tulevaisuuteen ja valitsee koko ajanjaksoa ajatellen pätevimmän henkilön? Olisi. Mutta harvallapa meistä kristallipalloa nurkissa pyörii. Siksi kuvaan astuukin arvot.


En usko, että tutkimustulokset voisivat milloinkaan osoittaa, että yhtä älykkäiden ihmisten arvomaailma olisi identtinen. Arvot lähtevät ihmisestä itsestään, siitä mitä on kokenut, mitä ympärillä on jne. Jos jotain tehtävää kohtaan pätevyyksiltään on kaksi saman tason ehdokasta, valinta tapahtuu varmasti heidän arvomaailmaansa tarkastellen. Lisäksi ihmisillä on eri intressit, mutta jos nyt kuitenkin ajatellaan niin, että yhtä älykkäillähän olisi yhtenäiset intressit. Eihän älykkäillä ja pätevillä (kärjistetysti) voisi toisistaan poikkeavia intressejä tai arvomaailmaakaan olla. Mihin tällä päätyisimme? Jonkin sorttiseen diktatuuriin. Tosin puhutaanhan demokratiastakin enemmistön diktatuurina. Artikkeliin viitaten, vain tyhmät kuuluvat poliittiseen vähemmistöön, eli häviäjiin. Koska demokratiaa ei kuitenkaan haluta ajatella tuollaisena, on tulos aina eräänlainen kompromissi koko kansan (äänestäneiden) haluista.


Artikkelissa nimenomaan puhutaan valinnoista nimenomaan politiikan saralla. Miksei se pätisi muuhunkin. Miettikääpä vaikka millä pätevyydellä rekrytointifirmat arvioivat hakijoiden pätevyyksiä mitä moninaisempiin tehtäviin?